No niin, testasinpa oman "ennakkokäsitykseni" sellaista ihmistä kohtaan :) , jonka kanssa en edes haluaisi keskustella. Olen ollut tyypillisesti hiljaa kun hän on ollut paikalla, koska omasta mielestäni hän asennoituu minun läsnäolooni niin, että en "ymmärtäisi hänen ajatuksenjuoksuaan ja ylhäisyyttään" kuitenkaan tarpeeksi.
Valitsin päivän jo ajaessani työhön, siis tänään yllätän hänet iloisesti!
Hymy auttaa aina, yllättävän usein ihmiset hymyillivät minulle vastaan. Aloitin tervehtimällä kaffepöydässä ja päätin olla todella läsnä. Menen yleensäkin tilanteisiin kuin tilanteeseen miettimättä liikaa, mitä siellä sanoisin. Tervehdin, yritän keskittyä siihen mitä näen, ja siihen miltä itsestäni silloin tuntuu, ja jutun aihehan sieltä tulee aina vastaan.
Itselläni asiaa on helpottanut aina se, että hyväksyn itseni tällaisena vilkkaana ja epätäydellisenä karjalaistaustaisena aikuisena naisena. Joka puhuu ja pussaa, jos siltä vaan tuntuu!
Meidäthän on kotona lapsena opetettu siihen, että pitäisi aina olla sosiaalinen. Ei sitä aina tarvitse jokaisen ihmisen kanssa jutella, jos tuntuu, ettei ole mitään sanomista. Pitää vain päästä siitä tunteestasi eroon, että pitäisi jutella - se on askel luonnolliseen kommunikointiin, tapahtui se sitten sanoin tai pelkästään olemalla läsnä.
Mutta tänään se sitten onnistui paremmin kuin odotin. Kuuntelin hänen kertomustaan aamun uutisista hyvinkin tarkasti. Oivaltaen, että hän ei ole kaikessa aivan samaa mieltä kanssani.
Poimin hänen ns. puolustamansa asiat positiivisena mieleeni, ja jatkoin rupattelua niistä myöhennin hieman laajemmin. Kyselin ja jaarittelin diplomaattisesti, kysehän oli kuitenkin varsin arkaluontoisista asioista, joista jokainen saa olla mitä mieltä tahansa. Hänen mielestään "Suomen talous ei nyt kuitenkaan todellakaan pelastuisi, kun markkinavoimille annettaisiin k-nuorten vaatimat vapaat kädet, nuorten mielestä työmarkkinat eivät tarvitse säätelyä, mm. tes-, ja palkkasopimiset takaisin yksilötasolle työpaikoille. Koulutetut vastaan kouluttamattomat... jne. :( "...
Katselin häntä ja sanoin: "tiedän Suomessa olevan nyt paljon nuoria ihmisiä, jotka ajattelevat juuri noin", "mutta onkohan kuitenkaan se niin, että jokaisesta niistä olisi neuvottelemaan omat sopimus- ja palkkaehtonsa oman pomonsa kanssa"?
Sillloin hän vastasi innokkaasti minulle: "Juuri niin, mehän palattaisiin vaan kehityksessä takaisin aikaisemmille vuosikymmenille."
Meillähän syntyikin siitä mukava rupatteluhetki, kun muistelimme niitä aikoja, jolloin kaikki saivat sellaisen sopimuspalkan, minkä sai itse sovittua!
Tänään kuitenkin "kuuntelin ja otin hetkestä kiinni" aina ensin silloin tällöin nyökkäämällä. Siinä tilanteessa ajattelin, että nyt hyväksyn tämän henkilön omana itsenään ja tilanteen sellaisena kuin se on, yrittämättä pakottaa jotain tapahtuvaksi. Aluksi se mielestäni tuntui ja näyttikin aika nololta mielistelyltä, mutta kun annoin aikaa siihen, se luonnollinen kommunikointi lähtikin sitten sujumaan. Muistin vaan itse olla rauhallinen ja katsoin tilannetta hetken aikaa sivusta tyynesti.
Mielenkiintoisten persoonien kohtaamiseen ei ole aikaa eikä paikkaa ;) sain hänetkin iloiselle mielelle... tämä olikin tämän päivän +saldo!
