Oman asiantuntijuuden kasvaminen työyhteisössä

Turun Yliopisto, Hillan kasvatustieteen aine-opinnoista 2012, tässä peilaan Professori Kai Hakkaraisen ja kasvatuspsykologian professori Kirsti Longan mukaan omaa kasvutarinaani. Muistattehan  kuvatallenteen K. Hakkaraisesta jota siteerasin projektioppimisen-tutkivanoppimisen esittelyn aikana YouTube videon avulla? 

HUOM! Lähdemerkinnät ovat Turun Yo:n mukaisesti, eikä Hamk:in!)

 1. Johdanto

 

Usein ajatellaan, että korkeakoulusta valmistuva henkilö olisi heti valmis oman alansa asiantuntija, mutta tosiasiassa asiantuntijaksi kasvaminen on huomattavasti pidempi ja laajempi prosessi. Korkeakoulu antaa eväät, mutta asiantuntijuus syventyy vasta työelämässä.

Muodollinen koulutus ei tee kenestäkään yksinään korkeatasoista osaajaa, vaan asiantuntijuus kehittyy usean vuoden käytännön kokemuksina, perustietämyksen jalostuttua organisoituneeksi ja käyttökelpoiseksi osaamiseksi (Hakkarainen, K. 2005. Asiantuntijuus ja työelämä). Tämän asian oivaltaminen on keskeinen lähtökohta sille, että älykkyyttä ja asiantuntijuutta voi oppia ja kehittää. (Hakkarainen. K., Lonka, K. & Lipponen, L. Tutkiva oppiminen. s. 214.)

Korkeasti koulutettuja, korkeatason ammatin edustajia kutsutaan usein alansa asiantuntijoiksi: asiantuntijan tieto on organisoitunutta sellaisella tavalla, joka on relevanttia ongelman ratkaisussa, syvää subjektiivistä tietoa, jota on koeteltu käytännön kokemuksissa. (Hakkarainen; Davenport & Prusak 1998)

Kai Hakkaraisen käyttämä jaettu asiantuntijuus (Kai Hakkarainen, videotallenne) nojautuu koko yhteisön voimavaroihin, tällöin asiantuntemuksen jakaminen synnyttää uutta tietoa ja ymmärrystä, johon kukaan ei yksinään pysyisi. Kaikilla on yhteinen vastuu koko yhteisön onnistumisesta ja heillä on jatkuvaa vuorovaikutusta asiantuntijakulttuurien kanssa. Rajojen rikkominen on älyllisesti ja emotionaalisesti vaativaa, onhan siinä kyse oman kulttuurin ja itsensäkin normikäytänteiden ylittämisestä.

Olennainen osa asiantuntijaksi kasvamista onkin oppia rikkomaan omia rajojaan, niin että ottaa sosiaalisen yhteisön jäsenenä ratkaistavakseen uusia haasteellisia tehtäviä. (s.171)

 

Valitsin esseekirjan Hakkarainen Kai & Kirsti Lonka & Lasse Lipponen: Tutkiva oppiminen- järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä. WSOY 2004, tehtävänannon mukaisesti, ja kuuntelin luennot K. Hakkaraisen kaikki aiemmat videotaltioinnit Turun Yliopiston kasvatustieteen aineopintojen 35op verkkosivuilta. Lisäksi luin liitetyt artikkelit.

 

Esseessä halusin päästä tutkimaan itseäni työssä tapahtuvissa asiantuntijuuden rooleissa, yrittäen ymmärtää elinkulkuni aikana tapahtuvien asioiden ja koulutuksien vaikutusta asiantuntijaksi kasvamiseeni työelämässäni. Tutkivan oppimisen teosta: Järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä lukiessani ymmärsin, että oppimisessa onnistuminen on ennen kaikkea mielekästä ja luovaa epäonnistumisesta oppimista. Oppiminen on samalla sosiaalinen ja emotionaalinen, älyllinen prosessi.

 

 2. Työasiantuntijuuteni monikymmenvuotinen kehitys

 

Olen aina luonnehtinut itseäni niin kutsutuksi ”pitkän linjan kulkijaksi” ja ”elinikäiseksi oppijaksi”. Aloitin aloittelijana työelämäni heti, kun huomasin odottavani esikoistytärtäni seitsentoista kesäisenä nuorena naisena. Johonkin palkkayöhön olikin nopeasti päästävä käsiksi, joten ratkaisuna löysin 1,5 vuotta kestävän ravintola-suurtalouden ammattiin valmistavan esimieslinjan, josta valmistuin aikataulun mukaisesti ennen vauvan syntymää.

 

Työharjoittelukohteet pitivät minua kehittyneenä aloittelijana ja esimiestyöhön sopivana joten palkkasivat minut vakituiseksi huolimatta tulevasta äitiyslomastani. Äitiyslomaani en tällöin raaskinut pitää kuin 5 kuukautta, ja palattuani työhön pian puolenvuoden jälkeen hakeuduinkin ja pääsin paremmin silloiseen perhe-elämääni sopivaan päivätyöhön valtiolle.

Valtiolla 16 vuoden pätevällä työssä uurastuksella ja useilla vuosittaisilla käydyillä lisäkoulutuksilla olinkin kohonnut nopeasti muutamassa vuodessa asiakaspalvelutehtävistä ravitsemispäälliköksi. Virkavapaata hain kolmesti itsekin tuona 16 vuoden aikana, perhelomiin, 1-2 vuotta kestäviin palvelualojen päällikkökoulutuksiin, kuitenkin tunsin koko ajan, ettei hallitsemani tiedollinen toimijuuskaan pätevänä päällikkönä riittäisi minulle tulevaisuudessa. Minulla oli palava halu oppia koko ajan lisää ja olla mukana ravitsemisalamme kehityskulussa.

 

Halusin enemmän ja nopeammin omalta työltäni lisää haasteita, joten ryhdyin pienimuotoiseksi yrittäjäksi. Perustin kertyneellä taitajan ammattitaidoillani kahden kuukauden yrittäjä koulutuksen käytyäni, juhlapalvelualan yrityksen, joka työllisti minut ja kaksi muuta henkilöä lähes neljäksi vuodeksi. Tällöin hakeuduin samalla myös ammattikorkeakouluun täydentämään omaa liiketalousosaamistani monimuotokoulutuksena kolmeksi ja puoleksi vuodeksi, valmistuen työn ohella. Koska nälkä kasvaa aina syödessä, ilmottauduin ammattikorkean jatkokoulutukseen vielä kahdeksi vuodeksi markkinoinnin, liiketalouden, tuotekehityksen ja projektiosaamisen oppeihin oman työni ohella.

Valmistuttuani Haaga Helian monimuotolinjalta restonomiksi, siirryin kuntasektorille palvelualojen rationalisointisuunnittelijaksi, jolloin minulla oli käytettävissäni kiteytynyttä ja joustavaa mielekästä uusien asioiden oppimista edessä 8 vuoden ajan. Tällä adaptiivisella asiantuntemuksella tein vielä jatkossa projektitöitä useilla seurakunnilla- ja yksityisillä koululaitoksella, mm. Akatemilla palvelupäällikönä henkilöstön suhteen, rationalisoiden kokonaisuuksia: ulkoistaen kilpailuksien kautta kiinteistö-, siivous ja ravitsemispalveluita.

 

Nykyisin olen toiminut jo neljän vuoden ajan, tosin vielä muodollisesti epäpätevänä, laaja-alaisena sijaisopettajana perus- ja toisen asteen kouluissa Lahdessa, Helsingissä ja Tuusulassa. Lisäksi olen mukana toisen asteen koulutuksissa Dilalla, lähihoitaja-catering aloilla ravitsemukseen liittyvissä koulutuksissa, näyttökokeissa ja Valviran elintarvikeosaamisen hygieniapassikoulutuksessa.

Nyt pyrin saavuttamaan opetustoimessa vaadittavan pätevyyden, jotta voin tehdä mielekästä asiantuntijuuttani vastaavaa työtä aikuisten nuorten parissa asteittain syvenevässä ongelman ratkaisutilanteissa. (Hakkarainen, Paavola, Kollektiivisen asiantuntijuuden rajat ja mahdollisuudet, 2006.)

 

Adaptiivisen asiantuntijuuden sisäistäminen vaatii työyhteisössä tiedonalojen ylittävää oppimista ei pelkästään sosiaalisena roolina vaan myöskin oman tietämyksen syventämisenä niin että toiminta haastaa ratkaistavakseen haasteellisimmat ongelmatkin. (Hakkarainen. K., Lonka, K. & Lipponen, L. Tutkiva oppiminen. s. 77.-80.)

 

Älykästä asiantuntijuutta työelämässä ei voi siis saavuttaa ilman tietoa omasta itsestään. Eduksi on kyky oppia uutta, toimia oman suorituskykynsä ylärajoilla, omata ja kasvattaa itselleen vahva itseluottamus siihen, että sosiaalisesti hajautettu kognitio on keskeinen näkökanta po. oppimisessa. Muilta ansaitusta luottamuksesta ja yhteisöllisyydestä kasvaakin asteittain syvenevää ongelmanratkaisutaitoa joka on juuri sitä asiantuntijuutta, jota sanotaan älykkääksi organisasaatioksi. (emt. s.80.-83).

 

3. Opiskelun merkitys itselleni asiantuntijuuden edetessä

 

Perimmäisenä tavoitteena minulla oli tässä esseessä pohtia, voisiko uusien asioiden oppiminen ja tietojen jatkuva sisällön laajentaminen tuoda itselleni lisää työhön sytyttäviä voimavaroja asiantuntijuudesta edelleen kristallisoituneeksi huippuosaajaksi, joka haluaisi enemmän jakaa hiljaista tietoaan muillekin kollegoille ja kanssakulkijoille?

 

Itsestään selvä vastaus kysymykseen on kyllä, sillä juuri tällaista asiantuntijuutta minä haluan, tämä antaa paljon lisää voimavaroja.

 

Palvelualalla yli 30 vuotta palvelleena ja yli 7 vuotta ravitsemustietoa opiskelleena, antaa minulle jo adaptiivista asiantuntijuutta toimia oman suorituskykyni äärirajoilla muuntamalla oppimiani rutiineita nopeasti uuden kehittämiseksi. Tätä kutsutaan asteittain syveneväksi eli progressiiviseksi ongelmanratkaisuksi. (Hakkarainen, K. 2005. Asiantuntijuus ja työelämä).

 

Hiljainen tieto on nykyisin jo työpaikoilla tunnettu käsite ja minulta odotetaan työssäni käytettävän innovatiivisia oivalluksia jäykkiin arkirutiineihin verrattuna sopivasti persoonallisuudellani maustettuna. Oma kapseloitunut tietokapasiteettini on muuttunut vähäisesti muistiresursseja sitovaksi teoreettiseksi tiedoksi, joka joustaa, ja jota voin kriittisesti analysoida erilaisissa ongelmanratkaisutilanteissa aina eteen tulevan ratkaistavan asian mukaisesti.

Elinikäinen oppiminen liitettynä adaptiiviseen asiantuntijuuteen voi myös toimia työikäisten taisteluaseena kilpailtaessa vapautuvista uusista työpaikoista, nykypäivän nopeasti kehittyvässä tietoyhteiskunnassa. Tässä kilpailussa on nuoruus ja muodollinen pätevyys jopa yliarvostettua. (Hakkarainen, K. 2005. Asiantuntijuus ja työelämä.)

 

3.1 Asiantuntijuus tiedonhankintana

 

Asiantuntijuutta käsitellään kirjassa kolmen oppimisvertauskuvan avulla: tiedonhankintavertauskuvan, osalllistumisvertauskuvan ja tiedonluomiskuvan näkökulmista. 

(Hakkarainen. K., Lonka, K. & Lipponen, L. Tutkiva oppiminen.)

 

Tiedonhankintanäkökulmasta tulee esiin työelämässä hankitun osaamisen arvioinnin kannalta olennaisia seikkoja, jotka voivat olla haitaksi tai hyödyksi innovatiiviselle kehitykselle.

Hiljainen peritty tieto voi olla kimppu luutuineita vanhoillisia käsityksiä tai innovatiivista kehittävää asiantuntemusta. (Hakkarainen, K. 2005. Asiantuntijuus ja työelämä.)

 

Työelämässä on kuitenkin siirrytty aikaan, jossa vuorotellaan koulutuksen ja työelämän kesken. Kerran hankittu ammatillinen - tai muu yleispätevyys ei kanna kovin pitkälle työelämässä. Rutiiniasiantuntijuus, joka perustuu kerran hankittuun osaamiseen, ei tarjoa riittävää perustaa työuran jatkuvuudelle ja siinä selviytymiselle muuttuvassa maailmassa. Erityyppisten ja -pituisten työsuhteitten vuorottelu yhdessä elinikäisen koulutuksen kanssa, työpaikasta tai työstä toiseen siirtymiset lyhytaikaisissa sijaisuuksissa, sekä koulutukseen ja koulutuksista takaisin työhön siirtymiset ovat varsin tyypillistä tätäpäivää.

Meidän aikanamme tietoyhteiskunnan apuvälineeksi on noussut nopeat tiedonsiirtoyhteydet ja pienen pieni kämmentietokone, jonka avulla voidaan tukea, säätää, siirtää ja jopa organisoida erilaisia älyllisiä toimintoja aikaisempaa nopeammalla tavalla. Tietokone toimii puolestamme myös ulkoisena keskusmuistina, joka keinotekoisesti laajentaa ja tukee ihmisen ajattelua ja älyllisten ponnistusten sosiaalista jakamista (Hakkarainen, K. (2003). Kollektiivinen älykkyys.)

 

3.2 Asiantuntijuus kulttuuriin osallistumisena

 

”Yksilökeskeisyys on ollut aikaisemmin psykologiassa niin hallitseva, että pelkästään kulttuurista puhumista pidetään siellä jo vallankumouksellisena.”

Muodollinen koulutus ei tee kenestäkään asiantuntijaa, vaan asiantuntijuus alkaa kehittyä vasta käytännön ongelmanratkaisutilanteissa kaikissa työyhteisössä. Tällöin voidaankin olettaa, että kulttuuriin osallistumisella on uuden oppimisessa aivan olennainen merkitys. Meillä tyypillinen länsimainen koulujärjestelmä, jossa opiskelijat istuvat luokkahuoneessa luokittain ja opiskelevat opettajien johdolla tietoa pääasiassa oppikirjoista, on vain yksi mahdollinen oppimisen tapa muiden joukossa.

Oppimista tarkasteltaessa laajemmin löydetäänkin yhteisöön kasvamisen ja osallistumisen prosessista vastaus, siinä sosialisaatioprosessissa oppija omaksuu yhteisön arvoja ja normeja ja hänen identiteettinsä rakentuu aina uudelleen. (Hakkarainen, K. 2005. Asiantuntijuus ja työelämä). Tutkiva oppiminen pohjautuu ajatukseen, jossa yksilö käy mielikuvissaan samankaltaisen prosessin lävitse, kuin älykäs tiedemies joka aikoinaan on teorian keksinyt. Ihmisillä on lajityypillinen taito nojautua omassa toiminnassaan erilaisiin kulttuurikehityksen luomiin keinotekoisiin älyllisen toiminnan välineisiin, joiden avulla hän voi ylittää tiedonkäsittelykykynsä rajoituksia ja laajentaa älyllisiä voimavarojaan. (Hakkarainen, Kollektiivinen älykkyys, 2003.)

 

Osallistumisnäkökulmasta nousevat esiin seuraavat työelämässä hankittuun osaamiseen liittyvät ulottuvuudet, kuten vahvan asiantuntija-identiteetin rakentuminen, työelämässä osaaminen kristallisoituu erilaisiksi älyllisen toiminnan proteeseiksi, joita myös muut asiantuntijakulttuurit voivat käyttää hyväksi. (Hakkarainen, Lonka & Lipponen, 2004).

 

Case, pieninä 24-viikon ikäisinä syntyneiden sokeiden lasten ymmärtävän lukemisen muotouttaminen orientaatioperustalla, jossa niin kutsuttu ”mielen taulu” on visuaalisesti ollut koko ajan esillä. Kun asia on kellotaulun lailla sisäistynyt näille sokeille lapsille, he merkitsevät pistekirjoituksin keskeiset asiat mielen tauluun, syyt ja seuraukset, tätä voidaan jo kutsua ajattelun arkkitehtuuriksi. Ajattelu ja älykkyys ei ole vaan pään sisällä vaan hajautunut ympäristöönsä kulttuuriin. (Moodle2.utu.fi/Hakkaraisenkalvot, 2010)

  

3.3 Asiantuntijuus tiedonluojana

 

Uuteen työpaikkaan siirtymisessä on lähestulkoon aina omat haasteensa. Pelkästään muistamista ja oppimista perehdytyksessä on käytännön tasolla paljon, ja ne vaativat nopeaa sisäistämistä jotta voidaan katsoa työntekijän hallitsevan edes päivittäisten töiden perusrutiinit. Ajattelun ja älykkyyden materialisoitumisesta on selvää hyötyä, normien ja käytänteiden omaksuminen vie aikaa, joten ulkoisia muistikenttiä pitäisi oppia käyttämään hyväksi.

 

Asiantuntija kehittäessään uutta käyttää verkostoitumista, älykkyys on joukkuepeliä parhaimmillaan. Ihmisen kehittämisälykkyys on pään ulkopuolella verkostoissa ja yhteisöissä, joka laajenevat mielen ulkopuolelle. Materiaalisesti- ajallisesti- ja sosiaalisesti hajautetun älykkyyden evoluutio jatkuu edelleen, luku- ja kirjoitustaidon keksiminen oli alkua vasta tiedonluonnin asiantuntijuudessa. Ihmisten älyllinen voima on siis ulkoisessa tiedonkäsittelyssä, sisäisen ja ulkoisen muistikentän symbioosissa. Tietoverkko tarjoaa yksilöille laadullisesti vahvemmat, älylliset voimavarat. (Moodle2. Hakkaraisenkalvot, 2010.)

Ihmiset luovat aikaisemmista ajatuksista uusia, artefakteja symbooleita ja jopa uutta kieltä.

Asiantuntijuuden kasvaminen työtään aloittelevasta, tuosta sääntöjen kaavamaisesta noudattajasta, korkeimpaan adaptiiviseen asiantuntijuteen kestää useita työvuosia.

Oppiminen on asiantuntijaksi kasvamisen prosessi, jonka aikajänne on verrattain pitkä   asiantuntijuuden kehittyminen edellyttää Hakkaraisen mukaan jopa 10 vuotta ja 4 tuntia päivässä tarkoituksellista, suorituksen parantamiseen tähtäävää harjoittelua.

 

Tiedonluomisen vertauskuvan suhteen näkökulma syntyy siitä ajatuksesta, etteivä kirjat ja pelkkä kulttuuri tuota oppimista vaan prosessi. Uudet ideat ja käytännöt syntyvät kun henkilö liikkuu oman suorituskykynsä ylärajoilla ja saa samalla omalla asiantuntijan suorituskyvyllään  rutiiniongelmat hoidettua nopeasti pois.  Tämä prosessi perustuu “ihmisen taitoon nousta nykyisen pätevyytensä ylitse”. Tällöin uusille älyä vaativille asioille jää enemmän aikaa ja muita resursseja. (Hakkarainen, Paavola, Kollektiivisen asiantuntijuuden rajat ja mahdollisuudet, 2006.)

 

4. Työn merkitys asiantuntijuuden kasvaessa

                     

Yhteisöillä on tapana itseorganisoitua siten, että älyllisesti haastavat tehtävät kasautuvat joillekin tekijöille. Case: kun ihmiset ratkaisevat ryhmissä jotakin suhteellisen vaativaa tehtävää, kuten esimerkiksi tietokoneen kokoamista osista, heille muodostuu hyvin pian oikeaan osuvaa tietoa siitä kuka osaa ja tietää mitäkin. Tätä sosiaalisesti välittynyttä tietämystä kutsutaan organisaatioiden transaktiiviseksi muistiksi - relationaalisen osaamisen avulla hyödynnetään älyllisiä piileviä voimavaroja. (Hakkarainen, Kollektiivinen älykkyys, 2003.)

 

Uuden luominen edellyttää sosioemotionaalisesti kuormittavien prosessien läpikäymistä, jotka edellyttävät asiantuntijoilta itsensä asettamista peliin jonkun haastavan ongelman ratkaisemiseksi. Osaamisen laaja-alainen kehittäminen edellyttää oppimiseen liittyvien prosessien hallintaa, jossa pyritään tietoisesti jakamaan älyllisesti haastavat tehtävät kaikkien työntekijöiden kesken ja rohkaisemaan heitä vastaanottamisessa; asiantuntijuuden kehitys ei ole vain oman asiantuntijuuden syventämistä, vaan myös sen suhteuttamista muiden työyhteisön jäsenten osaamiseen.

 

5. Oman mallista loppupohdintaa – asiantuntijuus voimavarana

 

Ymmärsin, että ihmisten mielet eivät ole mitään erillisiä, tarvitaan vain toinen ihminen, joka pystyy puolestaan muuttamaan ideat käytännön toiminnaksi. Seuraava ihminen on puolestaan erityisen osaava luomaan sosiaalista verkkoa, sitä seuraavan olkapää saattaa tarjota ratkaisevaa tukea ylitsepääsemättömänä aikana.

 

Korkeatasoinen asiantuntijuus välittyy myös oppipoika-mestari oppimisen prosessien välityksellä, pro-sosiaalisuuden avulla. (Moodle2.utu.fi/ Hakkaraisenkalvot, 2010) Tältä pohjalta piirtyy kokonaan toisenlainen kuva älyllisestä toiminnasta kuin perinteisesti. Se millaiseen älylliseen toimintaa pystyt osallistumaan ei riipu pelkästään mielensisäisestä koneistostasi, vaan pitkälti siitä sosiaalisesta verkostosta, jossa tai jonka kanssa toimit. (Hakkarainen, Kollektiivinen älykkyys, 2003.)

 

Aktiivisena asiantuntijana roolissa toimijana henkilökohtainen sosiaalinen verkosto ulottuu ylitse oman sosiaalisten rajojen, sitä pidetään yllä, jotta verkosto olisi käytettävissä, kun sitä tarvitaan voimavaraksi. Asiantuntijat siltaavat sosiaalisilla kontakteillaan verkosto-aukkoja, saaden tiedonkulun ”portinaukaisijan” roolissaan ensimmäisten joukossa arvokasta informaatiota. Samalla luoden käsitteellisiä-, toiminnallisia-, sosiaalisia- ja sosioemotionaalisia tikapuita. Voidaan siis sanoa, että asiantuntijan älykkyys ei ole vaan päässä, vaan työtovereiden ja tietoartefaktien verkostoissa. ( Lonka, Hakkarainen, Lautso, Ferchen;  Hakkaraisenkalvot, 2010.)

Opettajuuden määrittelisin tasapainoiluna asiantuntijuuden ja toisaalta pedagogisten, sosiaalisten ja psykologisten taitojen välillä. Opettaminen on haastavampaa kuin kitaran soitto, jossa pienet tekniset puutteet ja ennen kaikkea taidon puutteen voi korjata säröllä. Kokemuksesta tiedän, että nykyajan opiskelijat suorastaan nauttivat opettajan tai kouluttajan huudattamisesta.

 

Lähteet:

 

Hakkarainen. K., Lonka, K. & Lipponen, L. Tutkiva oppiminen - järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä. 6. uudistettu painos. Porvoo: WSOY 2004.

Hakkarainen. K., Lonka, K. & Lipponen, L. Tutkiva oppiminen. Älykkään toiminnan rajat ja niiden ylittäminen. Porvoo: WSOY 1999.

Lonka, Hakkarainen, Lautso, Ferchen; luentotallenne /Hakkaraisenkalvot, 11.9. 2010.

Hakkarainen, Paavola, Asiantuntijuuden kehittyminen, hiljainen tieto ja uutta luovat käytännöt, 2008.

Hakkarainen, Paavola, Kollektiivisen asiantuntijuuden rajat ja mahdollisuudet, 2006.

Hakkarainen, Asiantuntijuus ja oppiminen työelmässä – psykologisia näkökulmia, 2006.

Hakkarainen, Kollektiivinen älykkyys, 2003.

 

Hillan toimintaympäristön oppimispäiväkirja

YM13 Toimintaympäristö - 138EE

Opettajaopiskelija reflektoi harjoitteluoppilaitoksessa hankkimiaan kokemuksia blogiinsa

1. Miten ammatillinen opettaja toimii koulutuksen yhteistyö - ja sidosryhmäverkostoissa?

Sidosryhmäajattelussa minulla oli paljon uutta löydettävää eli mm. Kiipulan muut vastaavat muut koulutuspaikat: Kuusankoski-Kouvola, Turenki (Kiipulan pääpaikka) Tampere, Vantaa - Espoo akselilla jne. Suomalaiset muut vastaavat erityisammatti-oppilaitokset kuten Luovi 27 eri paikkakunnalla, Perttula Hämeenlinnassa, (jatkokoulutuspaikkoina AVA:n opiskelijoille) ja oman alan opettajakollegoiden laajat yhteistyöverkostot. Terveyspalvelut: (koulu- ja opiskelijaterveydenhoitajat, toimintaterapeutit, puheterapeutit, terveyskeskuspsykologi, - psykiatri jne), perhe- ja sosiaalipalvelut: (perheneuvola, lapsiperheiden sosiaalityö) turvakoti, rikos- ja riita-asioiden sovittelu. Lähikuntien hyvinkin erilaiset nuorisopalvelut (nuorisotilat, erityisnuorisotyö, etsivä nuorisotyö) ja opiskelijan oma perhe.
Koulutuksessa muut erityisopettajat, kuntouttajat, yhteisöpedagogit ja ulkopuoliset toimijat toimivat todella yhteen hiileen puhaltaen. Oli todella ilo työskennellä Kiipulan Lahden toimipisteessä. Lisäksi työn kautta aiemminkin tutut työelämän sidosryhmät kuten yrittäjäjärjestöt, liikenne/taxi-kuljetuspalvelut, kunta/kaupunki, valtio ja sen alaiset virastot kuten Kela, ELY-keskus, vakuutuslaitokset, sosiaali- ja nuorisoalan hoitolaitokset, joita löydän Lahden lähialueilta nyt koko ajan enemmän. Kaikki nämä edellä luetellut yhdessä ja koko elinkeinoelämä ovat kuitenkin tärkeimmät sidosryhmät joissa toimitaan.

2. Miten ammatillinen opettaja toimii työelämän kehittäjänä ja alueellisena vaikuttajana opetusta toteuttaessaan?

Opetuksessa opiskelijoille hyödynsin heidän kotikunta-alueensa työpaikkatarpeita koskevia
oppimisasioita kuten esimerkiksi hygieniapassikoulutuksen avulla kesäravintoloiden-torikahviloiden harjoittelijoiden elintarvikepätevyyttä. Työelämään kuuluvat kaikkien mukana olevien toimijoiden yhdenvertaisuus ja heidän keskenäinen tasapuolinen kohtelunsa, joten opiskelijoiden lyhytaikaisten työsuhteiden sopimiset, palkkauksien oikeellisuus ym. vilahtivat työelämävalmennuksen koulutuksen aikana opetuksessani. Korkeatasoisen opetuksen ja -opiskelun eettisiä tuntomerkkejä ovatkin kokonaisvastuullisuus, keskinäinen molemminpuolinen luottamus ja toisaalta myös toiminnan läpinäkyvyys/avoimuus ja yhdessä oppiminen. En opeta ketään "lusmuilemaan työssään"... vaan tekemään aidosti ja rehdisti työtään sekä hoitamaan aikuisen oikeasti omat asiansa aina pikaisesti kuntoon. Haluaisin olla mukana esim. vaikuttamassa uudenmuotoisen näyttötutkintokoulutuksen suunnitteluun monimuoto-, työvoimapolittisessa koulutuksissa, tai näyttötutkintotoimikunnassa jäsenenä/pj esim 1-3 vuoden sisällä? Katsotaanpas toteutuuko ja mistähän minut vielä löytää?

3. Miten ammatillinen opettaja hyödyntää koulutusta ohjaavia suunnitelmia ja asiakirjoja?

Kiipulassa minä sain luettavakseni Ava:n ( ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus) opetusuunnitelman, jonka mukaisesti suunnittelin opetusaiheiden: kuten työelämävalmiudet,  arkielämäntaidot ja toimintakyvyn edistämisen sisällöt yhdessä ohjaavan opettajan kanssa. Sisällöt suunniteltiin ajatellen opiskelija-ikäryhmää ja minun substanssiosaamistani, niistä valitsimme ne kokonaisuudet jotka palvelevat nuoria opiskelijoita tulevaisuudessa parhaiten. Jos olisin kyseisen tyyppisen luokan: Ava, startti, 10-luokan vastuuopettaja, suunnittelisin opetuksen sisällöt yhteen hieman napakammin. Tällä tarkoitan asioiden ajankohtaisuutta ja enemmän luovaa positiivista otetta jokaisen opiskelijan kykyjen ja onnistumisien esilletuomiseksi.
Esimerkiksi ammatillisessa työvoimapoliittisessa peruskoulutuksessa hyväksytty päätös koulutuksen rahoittamiselle kyseiselle oppilaitokselle saadaan aina ennen koulutuksen alkua ja  Ely-keskuksen Mol:iin haun avoimeksi laittamista Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskukselta. Tällöin siinä hyväksytyt rahoituskuviot ja osanäytöt esitettyine opintosuunnitelmineen sitovat kyseistä ammattikoulua. Opetushallituksen sitovien näyttötutkintokoulutuksen mukaisesti mennään sitovasti sovituilla aloilla aina opintosuunnitelmassa eteenpäin. Tässä on asiakirjojen osuus ajankohtaisissa raportoinnissa hyvinkin mittavaa. Kaikista oppimistuloksista ja oppilasmuutoksista raportoidaan Ely- ja työvoimahallinnolle työvoimakoulutuksen ajan, jotta oikea-aikainen laskutus kulkisi myöskin mukana. Täytettäviä valmiita lomakkeita on tällöin paljon, kuten raportoitavaakin. Sovittavia näyttöjä varten lähetetään "työssäoppimisajat ja näyttösuunnitelmat" yrityspaikkoineen hyväksyttäviksi sen kyseisen alan näyttötutkintotoimikunnille. Käytänteitä uudistetaan aina vuosittain hieman, tässä haluaisin olla muassa antamassa omia kehitysideoitani siihen. Tiedän että saisin ääneni kuuluviin muutoinkin, kiertotien kautta, mutta haluan saada omalle osaamiselleni kaikupohjaa kun uutta luodaan! Saamalla palautetta opiskelijoilta ja yrityksiltä joissa he ovat oppi- tai näyttösopimispaikoissa työssäoppimassa. Arvio- ja palautteen kehittäminen vaikkapa aina oman ammattikoulun kotisivulle olisikin aivan uutta, jossa kaikki kiinnostuneet voivat sen avoimena lukea suoraan. Mitä muuta voisinkaan saada aikaiseksi opettajan työn helpottamiseksi?

4. Miten arvioit yrittäjämäisyyttä opetusharjoittelussasi?

Työelämään kuuluvat kaikkien mukana olevien toimijoiden yhdenvertaisuus ja heidän keskenäinen tasapuolinen kohtelunsa. Opetin nk. sisäisen yrittäjyyden oivaltamista, kun opetusharjoittelupaikassa nämä sisältyvät kotitaloustunneille moniin arkielämäntaitoihin, terveystietoon siinä ennakointiin jne. Korostin kaikessa  koulun työharjoittelutoiminnoissa oikeaa asennetta, taloudellisuutta, kestävää kuluttamista, kierrätystä ja omia henkilökohtaisia valintoja. Opiskelijoiden onnistuneiden työssäharjoittelujen taustalla halusin heille luoda oppimiskokemuksen siitä, että koulu ja työelämä olivat ammattioppimisen tasolla lähellä toisiaan. Tämä ilmeni esimerkiksi siten, että opiskelijat kokivat pystyvänsä hyödyntämään koulussa oppimaansa, jos olivat työharjoittelussa kahvilassa tai että työssä opittua hyödynnettiin jakson jälkeen koulussa kotitalouden tunneilla. Sisäinen (ns. yrittäjämäinen ajattelu) yrittäjyys tarkoittaa mielestäni sitä, että ihminen suhtautuu työhönsä yhtä sitoutuneesti, kognitiivisen innostuneen luovasti ja aloitteellisesti kuin jos työpaikka olisi hänen oma omistamansa yritys. Ei siis niin : " et mä oon vaan täällä työss". Samalla tämä sisäinen malli lisää opiskelijoiden omaa aloitteellisuutta elinikäiseen oppimiseen, omatoimisuuteen tehtäviä hoitaessaan, positiiviseen palveluhenkisyyteen ja jopa taikomaan dynaamisen "vahvan henkisen" tehokkuuden avulla sitä paljon kaivattua tuottavuutta. Siirtovaikutuksena yrittäjyyden kokonaisvaltainen näkökulma antaa sitä oikeata positiivista kykyä ymmärtää, toimia, olla ajankohtaisiin asioihin valppaana ja tehdä uusia aloitteita jopa epävarmoissa olosuhteissa kaikilla elämän osa-alueilla. (Yrittäjämäinen ajattelutapa.) Itselläni ollut yritystoimintaa jo 19 vuotta.

Opetus- ja kulttuuriministeriö (2012) on julkaissut  koulutuksen- ja tutkimuksen kehittämis suunnitelman vuoteen 2016 saakka jossa painopisteenä on eriarvoisuuden, köyhyyden ja syrjäytymisen vähentäminen elinikäisen oppimisen avulla, työllisyyden ja kilpailukyvyn vahvistaminen sekä julkisen talouden vakauttamisen kautta siirtyminen kestävään talouskasvuun (Opetus-ja kulttuuriministeriö 2012,6).


5. Miten kehitit toimintaympäristöosaamistasi opetusharjoittelussa?

Mielestäni suunnitteleman tavoitteen mukaisesti osasin toteuttaa toimintaympäristöosaamistani, monipuolisesti erilaisissa, kaikissa mahdollisissa oppimisympäristöissä ottaen huomioon oppijoiden yksilöllisyyden ja keskeiset rajoitteet sekä eri oppimisteoriat. Aika oli kuitenkin rajoittava tekijä, ja erityisoppilaat toki itse myöskin. Olimme sisällä koululla keskellä kaupunkia, luennoilla, laulutunneilla, valmistamassa aterioita, ulkona torilla ostoksilla ja oppimassa,  paloharjoituksessa, ruokailemassa henkilöstöravintolassa, verkoissa, ym. mitä vain suinkin ehdimme kolmen viikon aikana. Toimimme yksin, pareittain ja ryhmittäin, aina kys. suunnitellun opetustilanteen mukaisesti. Koska ammatillisen koulutuksen tavoitteena on aina loppujen lopuksi työllistymisen näkökulma, näin myös erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden kohdalla halusin kaikkialla koulun ulkopuolella korostaa yhteistyö merkitystä. Koulutuksen tavoitteena oli antaa opiskelijoille niitä tietoja ja taitoja, mitä he tarvitsevat selvitäkseen normaalissa arki- ja työelämässä kuten kaupassakäynnit jne. Koulun tavoitteenahan on myös tukea opiskelijaan aikuistumisessa ja itsenäistymisessä hänen elämässään.

6. Lopuksi, "Elämä se on kuin silkkiä vaan, sylillisen tahtoisin kerrallaan"... :)
Omaan MaRaCa:n alaan vahvan asiantuntijuuden joka on syntynyt  monipuolisen, pitkän koulutuksen, vuosien käytännön ammattityön tekemiseni ja johtotason kokemukseni avulla, tämän integratiivisen taidon avulla osaan soveltaa useiden eteeni tulevien ammatillisen koulutusalan työtä määrittäviä lähtökohtia (PuPa, HotRaCa, erityis, monimuoto-näyttö jne.). Lisäksi tahdon toimia kehittävänä opettajana suunnitellen uutta, viilaten ja peilaten omia taitojani ja aiemmin hankkimaani asiantuntijuuttani, kaikissa tulevaisuuden erilaisissa, ei niin tyypillisissä ammatillisen koulutuksen; sosiaalisten yhteisöjen ja verkoston toimintaympäristöissä sekä oppimisyhteisöjen opettajana. Toivon osaavani jäsentää opiskelijoille tulevaisuuden maailmaa tavoitteellisesti ja yrittäjämäisesti. (Tynjälä, P 2010.)


Lähteet:




Tynjälä, P. 2010. Asiantuntijuuden kehittämisen pedagogiikkaa. Teoksessa K. Collin, S. Paloniemi, H. Rasku-Puttonen & P. Tynjälä (toim.) Luovuus, oppiminen ja asiantuntijuus, 79–95. Helsinki: WSOY.

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko: kestävällä kasvulla hyvinvointia.Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 18/2013.Viitattu 14.1.2014: http://vnk.fi/julkaisukansio/2013/j18-vn-tuse-fi-19-sv-20-en/PDF/fi.pdf

Yrittäjämäinen ajattelutapa (entrepreneurial mindset). Viitattu 14.1.2014: http://www.yvi.fi/sanakirja/318-yrittajamainen-ajattelutapa-entrepreneurial-mindset

Kognitiivinen Mestari-kisälli-oppipoika pedagogiikka malli /Oo-oppimistehtävä 4

Kognitiivinen oppipoikamalli on pedagoginen malli, jossa tarkoituksena on oppia asiantuntijoiden käyttämiä ajattelu- ja toimintatapoja. Toiminta muistuttaa vanhan ajan mestarin ja oppipojan yhteistyötä.

Kognitiivisessa oppipoikamallissa painotetaan oppimisen ja tiedon toiminnallista ja sosiaalista luonnetta. Oppija havainnoi ja harjoittelee huippuasiantuntijan ohjauksessa. Hän oppii alan ammattilaiselle ominaisen tavan toimia ja ajatella, jonka johdosta oppimisprosessi pyritään muokkaamaan aidoksi toiminnaksi autenttisissa tilanteissa, jolloin opitaan käytännön tietoja ja taitoja.

Esimerkiksi aiemmin taideaineiden ammatillinen osaaminen ajateltiin olevan lähinnä taitoa, ja opiskelu osaamisen siirtämistä opettajalta oppilaalle. Taiteen tekeminen opittiin pitkällisen teknisen harjoittelun tuloksena. Oppimisen keskiössä olivat taidot. Ammatillinen osaaminen ja asema hankittiin mestarin jalanjälkiä seuraten ja kukin oma asemansa "perien".
Hot-Ra:n ammatin oppiminen on kiinteästi sidoksissa työn sisältöön ja toimintaympäristöön. Opiskelu aidossa ympäristössä edistää tehokkaasti oppimista. Tietojen oppiminen edellyttää, että opiskelijalla on mahdollisuus pureutua työn sisältöön ja ammatilliseen toimintaan, jotta hän voi sisäistää työsuorituksen vaiheet ja harjaantua sujuvaan toimintaan. Useat toistokerrat ja kokeilut alan ammattiopettajan kanssa valmistuskeittiössä mm. eri tarjoilujen ruuanvalmistustehtävissä tuovat varmuutta ja sitä ammattitaitoa jota tarvitaan tulevien tehtävien hallitsemiseksi. Tämä tukee myös opiskelijan yritystietoisuutta katteiden ja tuloksen ymmärtämisen suhteen.

Keittiömestarin opissa vaikkapa Ranskassa, Italiassa, Yhdysvalloissa ja Venäjällä  monet aloittelevat suomalaiset huippukokit ovat saaneet sellaista lisäopetusta, jota ei voisi enää jatkokouluksissa saada. Tämä opetus on haluttua ja monet opiskelijat lähtevätkin työharjoitteluun ulkomaille vain päästäkseen huippumestarin kanssa työskentelemään oppipoikana.
Esimerkiksi nimike Gordon Bleu yhdistetään yleensä parhaiten vasikanleikkeeseen, käytännössä se kuitenkin on nimitys huippuluokan ruoista ja sen valmistajista; alunperin tarkoittanut nimenomaan jonkun tunnetun keittiömestarin opissa ollutta naispuolista kokkia. 1600-luvun lopulla Maintenonin markiisitar perusti köyhtyneiden aatelisten tyttärille tarkoitetun koulun, joka tuli tunnetuksi keittotaidon opetuksestaan.

Oppipojasta mestariksi

Hiljainen tieto kehittyy hitaasti.
Yrityksen ja erehdyksen kautta saatava kokemus muuttuu vähitellen hiljaiseksi tiedoksi, jolloin asioiden tietoinen käsittely muuttuu vähitellen automaatioiksi ja intuition tasolla tapahtuviksi. Tutkijat ovat nimenneet osaamisen kehittymiselle viisi tasoporrasta: noviisi (aloittelija), edistynyt aloittelija, osaaja, taitaja ja ekspertti. He kuvaavat kullekin portaalle luonteenomaisia toimintamalleja seuraavan taulukon mukaisesti:

1. Noviisi:  Pitää joustamattomasti kiinni annetuista ohjeista, säännöistä tai suunnitelmista.

Kehittymätön ”pelisilmä”, ei kykene erottamaan vivahteita.

2. Edistynyt aloittelija: Toiminta perustuu säännönmukaisuuteen.  Vielä rajoittunut ”pelisilmä”,

ei kykene hahmottamaan kokonaisuutta

3. Osaaja: Hahmottaa tietomääränsä rajallisuuden. Ymmärtää toimintojen sitoutumisen kokonaisuuteen. Kykenee suunnittelemaan etukäteen toimintaansa, työskentely varmaa ja rutinoitunutta.

4. Taitaja: Hahmottaa tilanteet kokonaisuuksina. Pystyy priorisoimaan asioita, pystyy myös poikkeamaan totutuista menetelmistä. Pystyy luomaan osuvia nyrkkisääntöjä ohjeeksi toisille.

5. Ekspertti: Ei tukeudu enää sääntöihin, ohjeisiin tai nyrkkisääntöihin. Intuitiivinen tilannetaju, joka pohjautuu syvään hiljaiseen ymmärrykseen. Käyttää analyyttistä lähestymistapaa vain uusissa tai ongelmallisissa tilanteissa. Näkee mahdollisuuksien rajat.
(Virtainlahti 2009).

.

“Emme vastaanota viisautta, vaan meidän on löydettävä se itse kulkemalla halki loputtomien erämaiden, mitä kukaan ei voi tehdä puolestamme, miltä kukaan ei voi meitä suojella, sillä viisautemme on se näkökulma, jonka kautta lopulta tarkastelemme maailmaa.”

Marcel Proust

Mestari–kisälli–oppipoika-malli on uuden mentoroinnin edeltäjä

Mentorointi-termi on suomalaisessa työelämässä uusi, mutta perinteisen mestari–kisälli-suhteen voi tulkita mentoroinnin esihistoriaksi. Kehityskulku mestarimallista mentorointiin sisältää sekä jatku­vuutta että katkoksia. Mestari–kisälli–oppipoika-malli on yhä usein mentorointiajattelun taustalla. Mestari–kisälli-suhde on usein mielletty ohjauksellisuuden sijasta varsin kapea-alaisesti tietojen ja taitojen siirtämisenä. Mestari–kisälli-malli samoin kuin mentorointi on kuitenkin samalla aina ollut am­matillisuuteen liittyvien arvojen ja normien peritytymistä.


Liitteet:

Virtainlahti, S. 2009. Hiljaisen tietämyksen johtaminen, 157. Helsinki: Talentum.

Toimintaympäristöosaaminen : kehitystyö 3

Kehittyvä ammatillinen opettajuus 2010-2030

Johdanto

Nykyisen hallituksen tavoitteena on nostaa suomalaiset maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä.  Opetus- ja kulttuuriministeriö (2012) on julkaissut  koulutuksen- ja tutkimuksen  kehittämissuunnitelman vuoteen 2016 saakka. Siinä tuleva kehittäminen perustuu pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmassa asetettuihin koulutuksellisiin ja poliittisiin tavoitteisiin. Painopisteenä suunnitelmassa on eriarvoisuuden, köyhyyden ja syrjäytymisen vähentäminen elinikäisen oppimisen avulla, työllisyyden ja kilpailukyvyn vahvistaminen sekä julkisen talouden vakauttamisen kautta siirtyminen kestävään talouskasvuun  (Opetus-ja kulttuuriministeriö 2012, 6).

 

Selkeä tietoisuus ammatillisen opetustehtävän tulevista haasteista ja tavoitteista on hyvän yhteiskuntaa palvelevan osaamisen edellytys. Miksi ja kenelle olemme tekemässä tätä ammatilliseen kasvatukseen perustuvaa opetustyötä? (Järvinen 2000,  37).

Ammatillisen koulutuksen pääasiallisena haasteena on vastata työelämän ja yksilöiden muuttuviin osaamistarpeisiin elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti. Tällöin tiedot ja taidot saadaan läpinäkyviksi osaamisen hankkimistavasta riippumatta. Väestön ikääntymisestä ja ammatti- rakenteiden muutoksista aiheutuvaan työvoimatarpeeseen vastaaminen on haasteellista. Uusien ammattitaitoisten työntekijöiden tarve kasvaa, minkä lisäksi on huolehdittava nykyisistä työelämässä olevien ammattityöntekijöiden osaamisen uudistamisesta yhdessä työelämän kanssa. Suuren haasteen muodostaa ammatillisen koulutuksen asiakaskunnan jatkuva moninaistuminen. Kirjo ulottuu nykyisin työelämään siirtyvistä jo pitkään työelämässä olleisiin, aina ammattitaidottomista harjoittelijoista ammatinsa huippuosaajiin saakka. Tämän lisäksi koulutuksessa on aikaisempaa enemmän  yrittäjiä, maahanmuuttajia, työttömiä sekä erityisen tuen tarpeessa olevia opiskelijoita ja syrjäytymisvaarassa olevia. Yksilöllisten erojen ja tarpeiden huomioon ottamisesta sekä aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustaminen on erittäin keskeinen ja tärkeä osa koulutuspalvelujen suunnittelussa ja toteuttamisessa.  (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2012, 15-16).

Ammatillisen koulutuksen ydintehtäviin kuuluvat  myöskin keskeisesti erilaiset kehittämis- ja palvelutehtävät, joilla edistetään uudistuvaa innovaatiotoimintaa sekä erityisesti yritysten toiminnan ja työyhteisöjen keskinäistä kehittämistä.

Opetushallituksen uudessa tutkimuksessa Suomi, Maailman osaavin kansa 2020  (2013)  kerrotaan 'innovaatiosta  ammatillisessa koulutuksessa. Tutkijaryhmä tarkastelee suomalaisten ammatillisen koulutuksen järjestäjien innovatiivisuutta ja analysoi koulutusorganisaatioita innovaatiojärjestelmän toimijoina koulutuksen järjestäjien ja opetusalan henkilöstön mahdollisuuksia vastata nykyisessä hallitusohjelmassa asetettuihin osaamistavoitteisiin. Innovatiivisuutta tarkastellaan tässä erityisesti yhteisöllisenä käsitteenä.

Tutkimus- ja arviointitulosten perusteella vaikuttaa siltä, etteivät varsinkaan toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestäjät vielä ole löytäneet riittävän vahvaa asemaa innovaatiojärjestelmissä; henkilöstön osaamista ja asemaa tulisi vahvistaa, jotta toivotut tulokset voitaisiin saavuttaa. Tutkijat korostavat myös osaavan ennakoinnin merkitystä ja sen hyödyntämistä kehittämistyössä ja päätöksenteossa. Tarvitaan esimerkiksi kohdennettuja osaamistarve kartoituksia ja osallistavia tapoja kehittää osaamista. Suomi Maailman osaavin kansa 2020 -tavoitteeseen päästään vain työhönsä motivoituneiden opettajien ja kaikkien työntekijöiden yhteistyöllä. ( Pohjonen & Nyyssölä 2013, 12).

Jos teet suunnitelmia vuodeksi, kylvä viljaa. Jos teet suunnitelmia vuosikymmeneksi, istuta puita. Jos teet suunnitelmia eliniäksi, kouluta ihmisiä. ( Kiinalainen sananlasku, 650 eaa).

1. Ammatillisen työyhteisön ja opetuksen perustehtävät

Ammatillisen koulutuksen perustehtävä määritellään laissa ammatillisesta koulutuksesta, mihin perustuen on tarkoituksena kohottaa väestön ammatillista osaamista, kehittää työelämää ja vastata sen osaaamistarpeisiin, sekä edistää työllisyyttä. Yhtenä tarkoituksena on myös ylläpitää ja kohottaa aikuisväestön ammatillista osaamista, antaa opiskelijoille valmiuksia itsenäisen ammatin harjoittamiseen, kehittää työelämää ja edistää työllisyyttä sekä tukea elinikäistä oppimista.Tämän säädöksen mukaan jokainen toimija joutuu täsmentämään ja jäsentämään oman tehtävänsä ja roolinsa tässä kontekstissa. Ammatillisen koulutuksen päätehtävä on siis kouluttaa ja kehittää eri-ikäisiä ammattiosaajia työelämän tarpeisiin. (Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 1998/631; Laki ammatillisesta koulutuksesta 1998/630).

Missio, visio, strategiat ja erilaiset toimintapolitiikat kuvaavat tehtävää, tavoitteita sekä etenemistä niitä kohti. Organisaation olemassaolo liittyy saumattomasti sen perustehtävään: miksi tämä organisaatio on olemassa ja mikä tehtävä yhteisön jäsenillä on siinä. Hyvässä työyhteisössä voimaannutaan onnistumisista, yksilöiden vahvuuksista ja myönteisestä suhtautumisesta toisiin ihmisiin. Siihen liittyy persoonien toimintatapojen tunnistaminen ja kunnioittava vuorovaikutus. (Sopanen 2010, 1).

2. Ammatilliset oppilaitokset ja opettajat muutoksessa

Koulutusorganisaatiot ovat olleet lähivuosina useissa muutoksen aiheuttamissa myllerryksissä, eikä muutoksille näy loppua. Ennusteet perustuvat työministeriön Työvoima 2025 -työryhmän (2008) työn tuloksiin. Opetushallitus on ennakoinut työvoiman kysyntää laatimalla toimialoittaiset ammattirakenne -ennusteet vuodelle 2025 asti. Sen lisäksi on ennakoitu työvoiman poistuma kaudella 2008–2025. Opetushallitus on jälleen työssään lisäksi hyödyntänyt eri alojen uusia asiantuntijoiden näkemyksiä ja ennakointi selvityksiä. Työllisyyden ennakoidaan kasvavan kaudella 2008–2025 eniten seuraavilla toimialoilla: terveydenhuoltopalvelut, sosiaalipalvelut, vähittäiskauppa ja koulutus. Työllisyyden ennakoidaan vähenevän kaudella 2008–2025 eniten seuraavilla toimialoilla: maa-, riista- ja kalatalous, metallien ja metallituotteiden valmistus ja tekstiileiden, nahkatuotteiden valmistus ja julkinen hallinto. Eniten työllistäviä tulevaisuudessa ovat sosiaali- ja terveysalan ammatit. Myös opettajien ja opetusalan  uusia työpaikkoja avautuu runsaasti kehityksen vaihtoehdoissa. (Hanhijoki  2011, 7, 25).

Kun muutos koskettaa omaa organisaatiota, tämä avaa oven useimmiten suureen sisäiseen kaaokseen. Ulkoiset puitteet voidaan jäsentää uudelleen, mutta liian harvoin aidosti paneudutaan siihen, mitä muutos merkitsee organisaatioissa työyhteisöjen sisäisen toiminnan toimivan tasapainon ja uusien yhteistyösuhteiden luomisessa. Muutokset ovat olleet varsin merkittäviä, kuten ammatillisen koulutuksen useat leikkaukset ja monet sopeuttamiset, nuoriso- ym. koulutustakuut, kuntakentän mahdolliset säästöt ja niiden tuomat muutokset, ammatillisen koulutuksen rahoitusmallin mahdolliset muutokset, ammatillisen koulutuksen järjestämisiin liittyvät asiat jne. Ulkoiset muutokset toteutetaan usein rakenteita ja strategioita muuttamalla, mutta organisaatioiden ja työyhteisöjen sisäinen muutos, uuden tasapainon ja yhteistyösuhteiden uudelleen synnyttämiseen kiinnitetään tietoisesti liian vähän huomiota. (Jalava 2012, 14-24).

Kun osa oppilaitoksen toiminnoista siirtyy työpaikoille, aiheuttaa se tällöin muutoksia opettajien työhön. Opettajilla on todettu olevan työkokemusta ja monipuolista kokemusperäistä tietoa sekä oman alansa käytännön tuntemusta. Osalla opettajista on halua alansa kehittämiseen ja vastuun ottamiseen oman erikoistumisalueensa kehittämisestä. Tulevaisuuden näkymiä ei tutkimuksessa nähty selkeästi, ja laman todettiin heikentävän alojen vetovoimaa ja vähentävän halukkuutta koulutukseen. Tulevaisuuden mahdollisuuksina nähtiin mm. skills-toiminta/kansainväliset ammattitaitokilpailut, työkierto ja osallistuminen teknologian kehittämis- ja toteuttamis hankkeisiin. Heikkoutena nähtiin myös opettajien työelämäjaksojen keston lyhytaikaisuus tai vanhan ammattitaidon päivityksen puute. Opettajien käytännön työkokemuksen vähyys ja vanhentuneet tiedot ja taidot koettiin erityisiksi uhkatekijöiksi koulutuksen laadulle. Opettajilla toivottiin olevan tulevaisuudessa käytännön työkokemusta, ja heidän toivottiin tekevän työtä vuoroin oppilaitoksessa vuoroin työelämässä. (Hanhijoki  2009,   41- 43).

Opetettavat kokonaisuudet ja sisällöt on mietittäväja päivitettävä tällöin uudelleen. Luopuminen jostakin olisi kuitenkin tärkeää oman jaksamisen kannalta. (Räkköläinen  2001,  34).  

Osa opettajista pyrkii aktiivisesti uudistamaan, kokeilemaan uutta, hyödyntämään työelämäjaksoja ja kouluttautumaan lisää. Osaamisen päivittäminen on kuitenkin useimmiten vailla systemaattisuutta. Uhkana nähtiin liika takertuminen menneeseen, koulutuksen vähyys, vieraantuminen työmarkkinoilta sekä oppilaitosten ja työehtosopimusten jäykkyys. Työelämän muutoshaasteet todettiin edellyttävän jatkuvaa opiskelua, ammattialan tietojen ja taitojen päivittämistä, työelämäjaksojen järjestämistä sekä opettajien osallistumista työelämän projekteihin ja kansainvälisiin vaihtoihin. ( Paaso & Korento  2010, 41-44, 64).

3. Muutoksen oppiminen ja siitä selviytyminen ammatillisessa koulutuksessa

Itsestään tai kevyesti ei ammatillisen koulutuspaikkojen ja rahoituksen leikkauksia saada kuitenkaan hallintaan. Säästöjä ja uudistuksia on tehty jo pari vuotta ja tahti sen kuin näkyy kiihtyvän. Samaan aikaan, kun leikataan ja säästetään,  on myös kehityttävä ja panostettava tulevaan muutoksen oppimiseen. Arvon luominen tapahtuu uuden oppimisen ja tuottamisen vuorovaikutuksena. Syötteenä se käyttää idean tai arvon tunnistamista, muodostaen lopulta arvon, joka voidaan jakaa, vastikkeellisesti tai ilman. (Korpelainen & Saikkonen 2009,  42-43).

Tutkimus- ja innovaationeuvoston (2010) koulutus-, tutkimus- ja innovaatiopoliittinen

linjaraportti 2011–2015 on suomikeskeinen  innovaatiopolitiikan asiakirja kuluvalla  hallituskaudella. Se määrittelee kansallisen strategian pääsuunnat ja ne toimenpiteet, joilla parannetaan suomalaisen koulutuksen, tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan laatua ja vaikuttavuutta suomalaisten hyvinvoinnin ja Suomen kilpailukyvyn edistämiseksi.

Opetus- ja kulttuuriministeriön ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelmien linjauksissa  perus- ja lisäkoulutuksen järjestäjille muutos haasteisiin vastaaminen edellyttää sitä, että koulutuksen järjestäjät ovat osaamistarpeisiin vastaamisen, yksilöllisten koulutustarpeiden huomioon ottamisen sekä työelämän palvelu- ja kehittämis tehtävien hoitamisen kannalta riittävän suuria tai muutoin vahvoja toimijoita. Tämä puolestaan edellyttää työelämälähtöisyyttä, inhimillisiä ja taloudellisia voimavaroja sekä sitoutumista toiminnan ja sen tulosten laadun jatkuvaan parantamiseen. Lisäksi keskitytään kehityksessä keskeyttämisen vähentämiseen, tutkintojärjestelmän kehittämiseen, laadunhallintaan, rahoituksen kannustavuuteen ja ohjauksen yhtenäistämiseen kansainvälisyyden vertailtavuuden kanssa. Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen järjestäjiä on tällä hetkellä yli 180. Lähivuosina koulutuksen järjestäjäverkkoa kootaan edelleen siten, että koulutuksen järjestäjistä muodostuu riittävän suuria ja monipuolisia tai muutoin vahvoja koulutuksen järjestäjiä, joilla on hyvät edellytykset kehittää työelämää ja vastata sen osaamistarpeisiin. (Opetus-ja kulttuuriministeriö 2012, 39-42).

4. Pohdintaa, osaamisen ennakointia tulevaisuudessa

Tulevaisuus on aina epävarma, ja mitä pitemmälle tulevaisuuteen yritämme valmistautua, sitä epävarmemmaksi ja -selvemmäksi se muuttuu. Tulevaisuuden työelämässä on luultavasti sellaisia osaamisia ja ammatteja, joita tällä hetkellä emme osaa luultavasti edes kuvitella. Koulutus ja ohjaus valmistavat meitä tulevaisuutta varten, mutta koulutusjärjestelmä ja -politiikka eivät yksinään voi olla vastuussa siitä, miten tulevaisuuden osaamista ennakoidaan ja miten tulevaisuuteen valmistaudutaan. Yhteiskunnassa tarvitaan kaikkien toimijoiden osallisuutta ja avoimia systeemejä tehdä aktiivista ennakointityötä. Esimerkkejä näistä avoimista osallistumisen tavoista voi lukea syksyllä 2013 ilmestyneestä, kohua herättäneestä Valtioneuvoston tulevaisuusselonteosta: kestävällä kasvulla hyvinvointia 2030  (Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko 2013).

EU:n työelämän tulevaisuuskuva painottaa taas sellaista näkemystä, jossa hyvän koulutuksen saaneet työntekijät liikkuvat joustavasti työtehtävästä, ammatista ja maasta toiseen. Yhteiskunnan ja erityisesti teknologioiden kehitys on nopeaa, mutta korkean koulutusasteen työvoima pystyy sopeutumaan muutoksiin. Työolot ovat oikeudenmukaiset ja turvalliset, työmarkkinat toimivat sujuvasti,uusia  työpaikkoja syntyy koko ajan. Tulevaisuuden osaamista ennakoidaan jatkuvasti, ja elinikäisen oppimisen sekä koulutuksen ja ohjauksen avulla pystytään paikkaamaan mahdolliset osaamisaukot. Pyrkimys on siihen, että kaikkien kansalaisten kyvyt ja osaamiset olisi käytössä, yhteistyö koulutuksen ja työelämän välillä on joustavaa, työmarkkinat toimivat läpinäkyvästi ja arvostavat kaikkea osaamista myös muodollisten kvalifikaatioiden rinnalla. Tulevaisuuskuva painottaa voimakkaasti koulutuksen, oppimisen ja ohjauksen kykyä tuottaa tulevaisuuden tarpeisiin vastaavaa työvoimaa. (Jokinen & Saarimaa 2010, 71).

Koulutuksen rooli korostuu suomalaisessa osaamisen ennakoinnissa. Koulutustoimikuntajärjestelmä ja muu koulutuspolitiikka pyrkivät tukemaan tuottavien toimialojen työvoiman saatavuutta ja uusien innovaatioiden käyttöönottoa tuotanto- ja palvelurakenteessa. Kun tarkastellaan koulutuksen, osaamisen, teknologian ja työelämän muutoksia, huomataan, että teknologiset kehitystrendit muuttuvat tällä hetkellä kaikkein runsaammin ja nopeasti. Ubiikkioppimisessa  kaikista toiminnoista tulee ”ubiikkeja”: mikään toiminto, työ, koulutus, oppiminen, vapaa-aika ei ole rajattu tiettyyn tilaan tai instituutioon, vaan toiminnot ja niiden paikat sulautuvat toisiinsa. Tietoyhteiskunta muuttuu ubiikkiyhteiskunnaksi, jossa tieto-ja viestintäteknologia on kaikkialla: rakennuksissa, laitteissa, infrastruktuurissa, ihmisten mukana mobiililaitteissa, integroituna vaatteisiin ja jopa kehoon (Heinonen & Ruotsalainen 2012, 15-17).  Opettajan rooli muuttuu mielestäni tällöin yhä vahvemmin kiinnostavien, ajankohtaisten ja laadukkaiden oppimissisältöjen etsijäksi ja niiden räätälöitsijäksi, toisaalta myös jatkuvan oppimisen valmiuksien sekä perustietojen takaajaksi.

Tulevaisuuden tutkimuksessa on käytetty vielä pidemmälle vietyä singulariteetin käsitettä, jolla teknologian kohdalla tarkoitetaan tietynlaista eri teknologioiden leikkauspistettä. Sen on arvioitu toteutuvan aikaisintaan 2030–2040-luvulla. Tulevaisuudentutkija, visionääri  Kurzweilin mielestä, tuolloin nano-, bio-, informaatio- ja kognitioteknologioiden yhdistyminen olisi saavuttanut sellaisen tason, jossa ne alkavat toimia ihmisestä riippumatta itsenäisesti ja niiden suuntaa on mahdoton ennakoida. Yhtenä ilmiönä tästä singulariteetista on tekoälyn kehitys niin voimakkaasti, että se ylittää inhimillisen älyn ja alkaa kehittää teknologiaa itsenäisesti ja karkaa inhimillisen käsityskyvyn ulottumattomiin. Pelottaako, no niin minuakin.

Tulevaisuuden oppimisesta tulee itseohjautuvaa ja sisäisen motivaation eteenpäin ajamaa. Oppimisen lähtökohta on kiinnostavat ja räätälöidyt oppimissisällöt sekä aktiivinen toiminta (prosumerismi). Ihmiset oppivat yksin ja yhdessä, toisiltaan oppien ja toisiaan opettaen – niin virtuaalisesti kuin fyysisesti. Ns.luokat voivat muodostua esimerkiksi yhteisten kiinnostuksen kohteiden mukaan.

Olennaiseksi kysymykseksi kuitenkin vielä 2010-luvulla kuitenkin muodostuu, mikä on koulutuksen järjestäjän kyky jatkossa vastata alueensa nuorten ja aikuisten sekä työelämän ammatillisen osaamisen kehittämistarpeisiin? Kun resurssit heikkenevät, on tehtävä kipeitä valintoja siitä, mitä, miten, missä ja milloin koulutetaan. Valintoja tehtäessä on pidettävä kirkkaasti mielessä ammatillisen koulutuksen perustehtävä, joka tässä yhteydessä voi herkästi hämärtyä. Mitä läheisempi yhteistyö koulutuksen järjestäjällä on alueen elinkeinoelämän kanssa, sitä osuvampaa ammatillinen koulutus on. Kukin koulutuksen järjestäjä voi rakentaa tämän yhteistyön omalla tavallaan omalla alueellaan.

Vaikka ammatillisen koulutuksen rahoitus vähenee, on hyvä asia, että se tulee suoraan ammatillisen koulutuksen järjestäjälle. Kunta- ja kuntayhtymäomisteisissa koulutuksen järjestäjissä on huolehdittava, että alueen nuoret ja aikuiset sekä työelämä saavat ammatillisen osaamisen kehittämiseensä sen resurssin, joka siihen on tarkoitettukin. Koulutus, jos mikä, on nähtävä todellisena investointina tulevaisuuteen. Nopeat yhteiskunnalliset ja työelämän muutokset ovat tehneet jatkuvasta työssä oppimisesta ja elinikäisestä oppimisesta tarpeellista sekä  koulutuksellisille organisaatioille että yrityksille. Perustehtävän suorittaminen edellyttää työnjohdolta työnteon mahdollistamista ja työyhteisön toimivuutta, keskustelu ja yhteys pitää löytyä kaikilta tahoilta mahdollisimman korkealle ja moneen suuntaan. Otetaan muutokset vastaan hallitusti ja vaikutetaan siihen mitä silloin tapahtuu.

5. Lähteet

Hanhijoki, I. Katajisto, J. Kimari, M. & Savioja, H.  2011:25. Koulutus ja työvoiman kysyntä 2025, Ennakointituloksia tulevaisuuden työpaikoista ja koulutustarpeista. Helsinki. Opetushallitus. http://www.oph.fi/download/138322_Koulutus_ja_tyovoiman_kysynta_2025_Ennakointituloksia_tulevaisuuden_tyopaikoista_ja_koulutustarpeista.pdf

Hanhijoki, I. (toim), 2009.  Koulutus ja työvoiman kysyntä 2020. Tulevaisuuden työpaikat –

osaajia tarvitaan,  Helsinki. Opetushallitus. http://www.oph.fi/download/46470_koulutus_ja_tyovoiman_kysynta_2020.pdf

Heinonen, S & Ruotsalainen, J. 2012. Kohti ubiikkia oppimista ja merkitysyhteiskuntaa. AEL Futuriikki Aikamatka koulutuksen, teknologian ja työn tulevaisuuksiin. Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun Yliopisto,  Helsingin toimisto.  http://www.oph.fi/download/144882_Heinonen_KohtiUbiikkiaOppimista.pdf

Jalava S-M. 2012. Toisen asteen yhteys, Ammatillisen koulutuksen ja nuorisotyön yhteiset käytännöt. Humanistinen ammattikorkeakoulu. Järjestö- ja nuorisotyön koulutusohjelma ylempi AMK. Opinnäytetyö.

http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/44494/jalava_sanna-mari.pdf?sequence=1

Jokinen, L & Saarimaa, R. 2013.  Osaamisen ennakointia ja tulevaisuuden osaamistarpeita. Teoksessa

Mahlamäki-Kultanen, S. Hämäläinen, T. Pohjonen, P. ja Nyyssölä. K (toim.).  Suomi, maailman osaavin kansa 2020. Helsinki. Opetushallitus. http://www.oph.fi/download/151447_maailman_osaavin_kansa_2020.pdf

Järvinen, P. 2000.  Esimies ja työyhteisön kehittäminen. Helsinki. WSOY.

Korpelainen, K & Saikkonen, S. 2009. Koulutusorganisaatiot innovaatiojärjestelmän toimijoina. Ammattikasvatuksen aikakauskirja 3/2009.  38-51

Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 21.8.1998/630. .http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980631?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=Laki%20ammatillisesta%20aikuiskoulutuksesta

Laki ammatillisesta koulutuksesta. 21.8.1998/630.      http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980630

Mahlamäki-Kultanen, S. Hämäläinen, T. Pohjonen, P. & Nyyssölä. K. (toim.). 2013. Maailman osaavin kansa 2020.  Koulutuspolitiikan keinot, mahdollisuudet ja päämäärät. Helsinki. Opetushallitus.

Opetus-ja kulttuuriministeriö. 2012. Koulutus ja tutkimus vuosina 2011-2016. Helsinki

http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/koulutuspolitiikka/asiakirjat/Kesu_2011_2016_fi.pdf

Paaso. A. & Korento. K. 2010. Osaava opettaja 2010–2020, Toisen asteen ammatillisen koulutuksen opetushenkilöstön osaaminen, Loppuraportti. Helsinki. Opetushallitus. http://www.oph.fi/download/122130_Osaava_opettaja_2010-2020.pdf

Räkkölainen, M. 2001. Ammatillisen oppilaitoksen ja työelämän yhteistyö, pohdintoja laadukkaan toiminnan perusteista. Teoksessa:  Räkkölainen, M & Uusitalo, I (toim). Työssäoppiminen ja ohjaus ammatillisissa oppilaitoksissa. 2001. Helsinki. Tammi.

Sopanen, R. 2010. Jamk. Työyhteisön toiminta ja perustehtävät. Viitattu 14.12.2013. http://oppimateriaalit.jamk.fi/tyoyhteisontoiminta/

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko: kestävällä kasvulla hyvinvointia.Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 18/2013.Viitattu 14.12.2013:

http://vnk.fi/julkaisukansio/2013/j18-vn-tuse-fi-19-sv-20-en/PDF/fi.pdf